Aika monesti minulta on viime aikoina kysytty, eikö suomesta löydy turvallisempaa työtä, kuin nykyinen työni sotilaana. Minulta on usein myös kyselty (uusin ”kyselyruuhka” tuli viimeaikaisten Hesarin tavoitehakuisten ”uutisten” jälkeen) niin läheisteni, kuin tuntemattomien ihmisten toimesta, eikö minua pelota tehdä sitä työtä mitä teen. Muutaman kerran olen valitettavasti myös törmännyt työtoveriin, joka hengenvaarallisessa tilanteessa ollessamme on, itse täysin kuutamolla ollessaan, kysynyt minulta ”Pelottaako”..?
Pelko. Aloin kerran miettimään tuon sanan sisältöä. Yritin muodostaa sille omaa ”määritelmääni” ja päädyin siihen, että minua pelottaa ikävissä tilanteissa, joissa minulle ei ole enää toimintaedellytyksiä /-vaihtoehtoja. Isäni kuolema käynee selventävänä esimerkkinä. Kun tajusin, että ukosta aika jättää hyvinkin pian, niin ensimmäinen tunne lienee ollut pelko? Se tunne meni sittemmin ohi, kun tajusin ja hyväksyin tilanteen, samalla tunnistaen tilanteen ”hyvät” puolet, eli sen että jokainen meistä kuitenkin kuolee joskus ja isän on ihan varmasti parempi ihan missä vaan muualla, kuin sairaalassa letkuissa ”keinotekoisesti” hengissä..
Kerran kiinnostuin sanan tarkoituksesta sen verran, että katsoin tietosanakirjoista mitä se tarkoittaa. En aio tähän kirjoittaa romaania, joten totean lyhyesti, ettei sanasta ”pelko” tai ”fear” ole kovinkaan syvällisiä selityksiä annettu.. ”Yleinen suomalainen asiasanasto” antoi kuitenkin vähän osviittaa, eli mainitsi sanat ahdistus/turvattomuus synonyymeinä pelolle. OK. Koska en ole, enkä aio, ryhtyä akateemikoksi (vaikka olen toki jonkin verran akateemisia opintoja suorittanut) ja pohdiskella tällä foorumilla asioita loputtomasti, niin totean yhteenvetona että määritelmä menee aika lähelle tuota mitä ”itse keksin” miettiessäni tunnetta.
Eli epäilyt siitä, että minussa olisi jotain vikaa, kun en koko ajan pelkää olla nykyisessä työssäni, onkin ilmeisesti virheellinen? Selitän seuraavaksi, miksi minua ei pelota nykyisessä työssäni, jossa joku joskus saattaa ampua kohti, tai joku jumalan luokse kiireellä haluava, räjäyttää itsensä jauhelihaksi.. Pelon tunteita on tietysti monenlaisia ja minä haluan nyt selvittää yhden asian, jonka minulle tärkeä ihminen toi esiin! Minä pelkään välillä ihan vi*usti.. EN ole milliäkään ylimielinen enkä kuvittele olevani kuolematon! Mutta olen minä suomessakin pelännyt ihan reilusti! On hiuksia (joita minulla on aika vähän) nostattava kokemus mennä aamuruuhkan aikoihin, jollekin isolle moottoritielle, onnettomuustilanteeseen ohjaamaan liikennettä / sulkemaan koko tie ensimmäisenä partiona.. Väitänkin elämäni oikeasti vaarallisimpien tilanteiden liittyneen poliisina tekemiini liikennetehtäviin pääkaupunkiimme johtavien moottoriteiden varrella? Niitä tehtäviä oli miltei päivittäin, eikä silloin kukaan kysynyt minulta pelottaako..? Vaikka meillä on parin kolmen viime vuoden sisällä kuollut etelä suomen moottoriteillä PALJON väkeä..
Josta päästään eteenpäin ajatuksen kanssa.. Nykyinen työni antaa mahdollisuuden reagoida jo ilmenneeseen uhkaan eri tavalla kuin kotimaassa! Lisäksi tiedän olevani keskivertoa parempi työkalujeni käyttäjä ja tiedän myös käytössäni olevien työkalujen laadun / tehon ylittävän vastapuolen käyttämien ”vehkeiden” tehon/laadun moninkertaisesti.. Minulla on lisäksi pääosin erittäin motivoitunutta ja pätevää väkeä ympärilläni, eli en koe pelkääväni. Olisin toki vajaaälyinen, jos yrittäisin kiistä tähän työhön liittyvät vaarat! Sitä en suinkaan yritä, totean vain, että ne on suurimmalta osin hallittavissa.. Jos se nakki kuitenkin napsahtaa kohdalle.. Se on sitten: In ša’ Allāh.. Kerron joskus toiste tuostakin ajatuksesta?
Mainitsin tuossa edellä muutamasta työtoverista (EI nykyisiä!) jotka ovat vaarallisissa tilanteissa menneet ”lukkoon” siten, että alitajuisesti kieltävät koko tilanteen olemassaolon. Miettikääpä seuraavaa todellisuudessa tapahtunutta tilannetta: taistelupari vieressä vetää liikkuvia taakse ja hakee maaleja, niin hassusti hykertävä pojankloppi ei saa suustaan muuta kuin ”Pelottaako…?” Samaan aikaan valojuovia piirtyy taivaalle jatkuvana viivana.. Tällaisissa tilanteissa minua on kieltämättä hieman pelottanut! EI vastapuolen ampumat laukaukset vaan se, että olen sellaisen tollon seurassa sellaisessa tilanteessa.. Tämän tyylinen ”tollous” ei muuten katso olkapäillä olevien kaluunojen määrä.. Pelkoa on niin monen tasoista, että pelkästään "pelottomuus" tai "pelkuruus", pelon kaksi ääripäätä, eivät ole sen tunteen ainoita ilmenemismuotoja! Joskus pelko voi olla jopa suoritusta parantava tunne! Pelon totaalinen kieltäminen, olkoon pelon syy mikä tahansa, on ensimmäinen askel pitkällä polulla, jolta ei yksin pääse takaisin.. Polku, jonne olen nähnyt parin kaverini poistuvan.. Miksi tämänkin, sinällään luonnolisen, tunteen "terve" myöntäminen on suomalaiselle miehelle niin perkeleen vaikeaa..? Tästäkin ajatuksesta kirjoittelen varmaan joku kerta enemmän!
Suomalaisen KV-tehtäviin päätyvän reserviläisen (ja myös aika monen kantaupseerin!)keskimääräinen valmius todelliseen taistelutehtävään on oikeasti aika matala. Kyllä jokainen puolustaa luontaisesti itseään, mutta se on täysin eri asia ampua ”itsepuolustukseksi takaisin” kuin vihollisen tuhoamismielessä lähteä aamuyön pimeinä tunteina hakemaan maaleja.. On myös eri asia seisoa arkisin jossain ”Juupajoen” teollisuuslaitoksen portilla vatiana ja viettää viikonloput MPK ry:n ”vapaaehtois ammattilais sotilas” kursseilla kuin jäädä valppaana suojelemaan nukkuvaa ryhmäänsä alueella, jossa ihan oikeasti liikkuu sotaan tottuneita kylmäkatseisia miehiä.
En aio enempää ryhtyä avautumaan keskimääräisen suomalaisen reservin kelpoisuudesta ”koviin” taistelutehtäviin, mutta totean että on nykyisillä voimavaroilla ihan oikeasti hyvä pysytellä pääasiassa ”taustahommissa”! Meillä on suomessa pieniä määriä päteviä ihmisiä, varsin monipuolisiin vaativiin tehtäviin, mutta ongelmana on se, ettei näitä ihmisiä saada yhteen ryhmään ilman ammattiarmeijaa! Jos halutaan tehdä kovempia tehtäviä enemmän kuin nyt, niin pitäisi perustaa ammattiarmeija.. Muuten mennään tuurilla, joka tunnetusti ei lukeudu oikean ammattimiehen taitovalikoimaan!! Uutisia yksi päivä lukiessani huomasin Ruotsin päätyneen ammattiarmeijaan. Spontaani ja pikainen ajatus oli, että ”Perkules! Tehdään yksi ammattiarmeija, joka puolustaa molempia pohjoismaita, jotka ei kuulu NATO:n”.. Tästäkin ajatusjuoksustani saatan joku kerta kertoilla vähän enemmän!
Yhteenvetona:
Pelko kumpuaa vaarallisissa tilanteissa, joissa ei tunne omaavansa mitään toimintamahdollisuuksia!?
Luotan itseeni, koulutukseeni, kokemukseeni, työvälineisiini ja työtovereihini siinä määrin, että uskon pääseväni täältä ehjin nahoin kotiin! Eli ei pelota joka päivä.. Silloin kun siihen on syytä, niin osaan kyllä pelätäkin!
En kuitenkaan tällä hetkellä haluaisi tehdä mitään muuta työtä! Vaikka toissa päivänä soittelivat laitokselta ja kyselivät milloin tulen takaisin! :-D
bismillah al-rahman al-rahim