Aloitan vähän selventämällä tämän blogin tarkoitusta..
En aio paljastella mitään sotasalaisuuksia tai kertoilla muutenkaan mitään ”mehukkaita” sotatarinoita, joten niitä kaipaavat voivat vaihtaa lukemista saman tien. Aion sen sijaan yrittää kirjoittaa siitä mitä ajattelen oman kokemukseni pohjalta, ”sotilaana” olemisesta 2000-luvulla. Kokemukseni pohjautuu kuluneen reilun 10 vuoden aikaan, jolloin olen leipäni eteen tehnyt erilaisia sotilas- /turvaamistöitä. Elämäni varrella olen saanut henkilökohtaisesti tutustua erittäin mielenkiintoisiin persooniin, joiden sotilaskokemus ulottuu Talvi- ja jatkosodasta, Normandian maihinnousun, Falklandin sodan, Jugoslavian sisällissodan, Irakin molempien sotien kautta käynnissä olevaan Afganistanin sotaan. Osa näistä miehistä on ollut suomalaisia, osa ulkomaalaisia. Jokainen heistä on kuitenkin tehnyt minuun erilailla vaikutuksen ja jokaisesta heistä olen oppinut jotakin!
Toisekseen: Tämä ei myöskään ole keskustelusivusto! Aion pitää vastausmahdollisuudet pois päältä, koska en halua tämän sivuston menevän sekaisin sen enempää automaatti BOT:ien, sotaa ihannoivien kaljupäiden kuin sotaa vihaavien puunhalaajien mielipiteistä! Olen aina valmis hyvään dialogiin ja JOS tämä blogi herättää haluasi keskustella asiasta, laita sähköpostia tuntematonsotilas2009@gmail.com osoitteeseen. Saatan jopa julkaista parhaita kommentteja täällä blogilla? Jopa niitäkin mielenilmaisuja, jotka poikkeavat omistani!
Aloitetaan blogin nimestä. Tunnen rajattoman suurta kunnioitusta isoisäni, sekä hänen kohtalotovereiden, antamalle panokselle itsenäisen Suomen säilyttämiseksi. En suinkaan yritä rinnastaa itseäni millään muotoa heihin, koska se olisi mielestäni hyvin liki rienausta sitä työtä kohtaan jota isoisäni teki 30- ja 40-luvulla! Siitä huolimatta isoisäni kautta päädyin blogin nimeen. Ei hänkään ollut ”ammattisotilas” vaan tavallinen duunari, jolle kävi käsky lähteä ryssää pysäyttämään. Tästä ”amatööri” taustasta huolimatta osasta hänen aseveljistään tuli ”Tuntemattomia sotilaita”.. Kaikesta siitä tietämyksestä huolimatta, joita nykyään on kertynyt mm. posttraumaattisesta stressistä, niin meidän nykyisten sotakokemusta omaavien suomalaisten miesten on pidettävä turpa kiinni kokemuksistamme, samalla tavalla kuin 40-luvulla taistelussa olleiden isoisiemme.
Olemme siis isoisiemme kanssa niitä ”tuntemattomia sotilaita”… Minä, ja nykyiset työtoverini, vain edustamme sitä 2000-luvun tuntematonta sotilasta.